Jos nyt olisi vuosi 2014, sanoisin, että Some on nouseva trendi. Vuonna 2024 se on jotain paljon vaikeammin määriteltävää. Se on jotain, mitä osa ihmisistä hengittää huomaamattaan. Toiset suhtautuvat siihen uteliaasti (arastellen tai innoissaan), osa taas turhakkeena. Sukupolvi vaikuttaa suhtautumiseen, mutta ei välttämättä siten, kuin luulisi. Nuori työntekijä ei ole automaattisesti innoissaan, eikä viisikymppinen välttämättä suhtaudu uuteen torjuvasti. Erot ovat myös yksilöllisiä. Virkaikä (kuten fyysinen ikäkin) vaikuttaa silti väistämättä siihen, onko työntekijällä kokemus maailmasta ja työelämästä ilman somen vaikutusta.
Soteekin podcastin jaksossa 9/2024 haastatellaan Satasairaalan synnytysosaston somevastaavaa, kätilö Suvi Kyyröä (linkki tekstin lopussa). Suvi kertoo siitä, kuinka ihmisillä on erilaisia odotuksia sairaalan sometilien sisältöä kohtaan. Tämä haastaa työntekijöitä, joiden tehtävä on tunnistaa tuottamansa sisällön sopivuus ja asiallisuus. Ei ole ihme, että joku kysyy sairaalan sometililtä neuvoja omaan tilanteeseensa. Tällöin tilin ylläpitäjän tulee ymmärtää, että somen kautta ei anneta terveysneuvontaa ja kehottaa henkilöä kääntymään vastaanoton puoleen.
(Soteekkipodcast: Hertta Aalto, Suvi Kyyrö, Katariina Mäkinen ja Alina Ala-Tuori)
Jäin miettimään sen haastavuutta, että kaikkiin tilanteisiin ei ole, eikä voi olla, sääntöä. Minkä verran sisällöntuottaja antaa itsestään? Miten vedetään raja ajankäytön suhteen? Jos alkuinnostuksessa vastaillaan ihmisten kommentteihin vielä juuri ennen nukkumaanmenoakin, onko siihen velvollisuutta innostuksen laannuttua? Jossain mielessä sisällöntuottamisen maailmaan tuleminen vastaa uuteen työyhteisöön saapumista. On olemassa yhteisiä sääntöjä, mutta myös yhteisön omia sosiaalisia lainalaisuuksia, käyttäytymiskoodeja, jotka opitaan ajan myötä.
Sote-alan näkökulmasta lisähaaste tulee siinä, että sisällöntuottaja ei saa unohtaa rooliansa. Hänellä on vastuu, vaikka tilien seuraajat eivät sitä ymmärtäisikään. Ajatellaan vaikka potilaiden tietoturvaa. Suomessa ihmisillä on oikeus olettaa, että heidän potilastietojaan käsitellään äärimmäisen huolellisesti. Vastaamon tietomurron kaltaisista skandaaleista huolimatta tietoturva ja siihen liittyvät ammattilaiskäytännöt ovat varmasti yleisesti ottaen Suomessa hyvällä tolalla.
Henkilö, joka on tottunut toimimaan someympäristössä voi omaksua saman toimintaympäristön luontevasti osaksi työelämää. Tietoturvan näkökulmasta on ensiarvoisen tärkeää ymmärtää, millä alustalla milloinkin operoidaan. Voit kysyä Chat GPT:ltä ideoita potilaan kanssa kohtaamiisi vuorovaikutushaasteisiin, mutta et voi kertoa yksilöitäviä potilastietoja tekoälyrobotille. Jäin miettimään sitä, että mitä enemmän työ- ja vapaa-ajan välinen raja hämärtyy sometilien äärellä, sitä tärkeämpää on tehdä itselleen selväksi ne rajat, joita ei voi ylittää. Epäilykseni ei kohdistu sotealan työntekijöiden ammattietiikkaan vaan inhimillisten virheiden mahdollistumiseen epähuomiossa.
Onneksi nykyään myös työnantajat suhtautuvat usein, sotealallakin, myönteisesti sosiaalisen median hyödyntämiseen. Tämä näkyy mielestäni mm. siinä, että työpaikoilla tunnistetaan työntekijöiden halu osallistua sisällöntuottamiseen ja myönteisen kuvan luomiseen omasta työstä. Sotealalla tämä on erityisen tärkeää, koska sen palveluita käyttävät kaikki ihmiset eri elämänvaiheissa. Myönteisellä somesisällöllä voidaan madaltaa kynnystä hakeutua avun piiriin ja tuoda lakisääteisiä palveluita saavutettavammiksi.
Tommi Törnroos
Sosionomiopiskelija
Satakunnan Ammattikorkeakoulu
Kuuntele Suvi Kyyrön haastattelu: https://open.spotify.com/episode/7CyO8miJ8VI84UwbhlJ4Jo?si=78c38ed9d7564ea3