Kun minulle selvisi, että koulumme Soteekki-harjoittelu tehdään kansainvälisten opiskelijoiden kanssa, ensimmäinen ajatukseni oli: apua, en osaa englantia tarpeeksi hyvin?
Kauhistutti ajatus siitä, miten löydämme yhteisen sävelen, jos kulttuurit ja kieli eroavat toisistaan. Nyt harjoittelun jälkeen voin kuitenkin sanoa, että opin enemmän kulttuurienvälisestä vuorovaikutuksesta kuin yhdelläkään luentokurssilla.
Soteekki on monialainen oppimisympäristö, jossa opiskelijat eri aloilta harjoittelevat aidoissa asiakastilanteissa. Kun ryhmässä on mukana opiskelijoita eri maista ja kulttuureista, työpäivistä tulee helposti värikkäitä, joskus ihan kirjaimellisesti!
Aluksi kommunikointi oli vähän kömpelöä. Englanti oli vain muutaman äidinkieli, joten väärinymmärryksiä sattui. Pian kuitenkin huomasimme, että yhteisymmärrys syntyy muustakin kuin sanoista. Eleet, katseet, hymy ja hyväntahtoinen nauru yhdistivät meitä enemmän kuin täydellinen kielioppi.
Kulttuurierot näkyivät pienissä asioissa: siinä, miten tervehdimme, miten suhtauduimme aikaan tai miten keskustelimme asiakkaan tilanteesta. Mutta juuri niistä syntyi oppimista.
Opin, että toisessa kulttuurissa “kyllä” saattoi tarkoittaa kohteliasta “ehkä”, ja että oma suorapuheisuuteni saattoi kuulostaa toiselle liiankin jyrkältä. Opin myös arvostamaan erilaisia tapoja kohdata asiakas – joku painotti yhteisöllisyyttä, toinen kuuntelemista, kolmas konkreettisia neuvoja. Yhdessä löysimme tasapainon.
Yksi harjoitteluni mieleenpainuvimmista hetkistä oli, kun suunnittelimme käyttävämme asiakaspalvelutilanteessa opiskelijoiden omien kulttuurien musiikkia ja kieltä. Kun palvelun alussa soi musiikki Sri Lankasta, Thaimaasta, Vietnamista sekä Suomesta, ilmapiiri muuttui heti uudenlaiseksi ja kiinnostavaksi. Musiikki toi välähdyksen muista kulttuureista ja toi meitä opiskelijoita lähemmäs toisiaan, vaikka sanat olivatkin vieraita. Tervehdimme myös asiakkaita eri kielillä. Kukin omallaan. Pienikin sana omalla kielellä sai monet hymyilemään ja kertomaan jotakin itsestään. Se hetki osoitti, että kieli ja musiikki ovat paljon enemmän kuin viestintää. Ne ovat kuin siltoja, jotka yhdistävät meitä ihmisiä yli kulttuurirajojen.
Tällaiset hetket muistuttavat, että monikulttuurisuus ei ole vain erilaisia taustoja, vaan yhteinen rytmi, joka syntyy, kun jokainen saa tuoda oman äänensä kuuluviin.
Aluksi “selviäminen” tarkoitti minulle lähinnä pärjäämistä englanniksi. Lopulta se tarkoittikin kuuntelemista, uudelleen ja uudelleen selittämistä ja lopulta kääntäjän käyttämistä.
Ymmärsin harjoittelun edetessä, että tärkeintä ei ollut täydellinen sanavalinta, vaan halu ymmärtää ja tulla ymmärretyksi. Kun uskalsin kysyä, tarkentaa ja kysyä aina vain uudestaan, yhteistyö alkoi sujua. Opin myös, että kansainvälisessä tiimissä jokainen tuo mukanaan oman kulttuurinsa parhaita puolia. Me suomalaiset olimme hyviä suunnittelussa ja järjestelmällisyydessä, mutta opimme muilta rentoutta, spontaaniutta ja lämmitä hymyä vuorovaikutukseen.
Soteekki-harjoittelu kansainvälisessä ryhmässä oli minulle hyppy todelliselle epämukavuusalueelle, mutta sellaiselta uuden oppiminen usein miten tuntuu. Opin, että monikulttuurisuus on paljon muutakin kuin eri kieliä ja tapoja.
Ja sanavaraston loppuessa voi aina ottaa kääntäjän avuksi.
Erilaisuus ei ole este – se on voimavara, kun uskallamme kohdata sen uteliaasti ja yhdessä.