6–12. lokakuuta 2025 vietetään Suomessa Vanhustenviikkoa teemalla ”Onni kasvaa yhteisössä”. Alun perin geronomiksi valmistuneena, sittemmin vielä sosionomiopintoihin lähteneenä ikäihmiset ovat aina itselle lähelle sydäntä. Yli 70-vuotiaiden ikäluokat ovat pitkälti eläneet elämäänsä yhteisöissä, missä kanssakäyminen on tapahtunut luonnollisesti kasvokkain. Tämä on korostunut maatalousvaltaisissa ympäristöissä, missä useampi sukupolvi on voinut asua samaan aikaan saman katon alla. Yhteiskunnan malli ja yhteisöt sen sisällä kuitenkin muuttuvat. Ikääntyessä ihmisen sosiaalinen verkosto tyypillisesti pienenee. Ensin vanhemmat ikäpolvet poistuvat lähipiiristä, minkä jälkeen oma ikäluokkakin alkaa vähetä. Mahdollisen jälkipolven merkitys korostuu. Tällöin kokemus omasta yhteisöstä, mihin voi kokea luontevasti kuuluvansa, vähintäänkin kapenee. Yhteisön merkitys ei kuitenkaan korostu ainoastaan ihmisen viimeisten elinvuosien aikana.
Myös nuorempien ikäpolvien luontainen tarve kuulua johonkin yhteisöön on merkittävä. Toisille sitä voi edustaa enemmän sähköisen maailman tarjoama yhteisö, mutta moni kaipaa ympärilleen fyysisesti tunnistettavaa ”perinteisempää” verkostoa. Olennaista on tuntemus siitä, että on yhteisö, joka on aina tarvittaessa lähellä. Tässä vaiheessa itsellä on takana runsas viikko Palvelukeskus Soteekin harjoittelusta. Omasta tutusta tutkintoryhmästä hyppääminen itsenäistä yrittäjyyttä painottavaan väliaikaiseen työyhteisöön voi olla jollekin aluksi shokki. Asiat ovat kuitenkin itsellä jo alkaneet paremmin selkiytyä ja palvelun tarjoamat erilaiset mahdollisuudet avautuvat enemmän. Osaltaan Satakunnan ammattikorkeakoulu kuvastaakin meille erilaisten yhteisöjen kokonaisuutta. Suomenkielisten tutkintojen päiväopiskelijat ovat ehkä lähtökohtaisesti homogeenisin ryhmä, mitä tulee ryhmien keski-ikään ja kulttuuritaustoihin. Monimuoto-opinnot sekä avoimen amk:n muut erilaiset opintorytmit mahdollistavat työn ohessa opiskelun monelle sellaiselle, joille päiväopinnot asettaisivat enemmän taloudellisia ja aikataulullisia paineita. Aivan oman lukunsa yhteisöjen keskellä muodostavat kansainväliset opiskelijat. SAMK ilmoittaa oppilaitoksessaan opiskelevan vuosittain yli 1000 nimenomaan kansainvälistä tutkinto- ja vaihto-opiskelijaa. Esim. suositut turismi- ja hoitotyön opinnot houkuttelevat tulijoita erityisesti Aasian maista. Viime vuosien taloudellinen kehitys Suomessa ei välttämättä annan kuvaa, missä kaikille halukkaille voisi helposti löytyä paikka työelämässä. Toisaalta taloussuhdanteet muuttuvat aika ajoin, ja esim. hoitoala tarvitsee tulevaisuuden tekijöitä. SAMKin tehtävä on kouluttaa heidät osaaviksi oman alansa ammattilaisiksi. Kielitaito on usein tulijoiden suurin haaste, missä niin jokaisella yksilöllä kuin ympäröivällä yhteisölläkin on oma vastuunsa. Yksilön pitää panostaa kielen harjoitteluun riittävästi ja haastaa itseään sen päivittäisessä käytössä. Toisaalta myös yhteisöllä, mikä on uusille tulijoille aluksi täysin vieras, on oma korvaamaton roolinsa. Kun uusi yhteisö antaa tervetulleen vaikutelman, voi motivaatio ja usko itselle täysin vieraan kielen oppimiseen kasvaa. Dualingon kaltaiset aplikaatiot eivät tässä edusta sitä ”tervetulleeksi toivottavaa yhteisöä”, vaikka antavatkin ehkä pieniä apuja kielen joissain osa-alueissa. Sosiaalisen yhteenkuuluvuuden tunne rakentaa kummasti mahdollisuuksien siltoja ihmisten välille eri suuntiin. Itse Suomen Punaisen Ristin monikulttuurityön vapaaehtoisena toimiessani mm. suomen kielen opiskelun ohjauksessa ulkomaalaisille, on ilokseen saanut huomata, että monilla SAMKin kansainvälisillä tutkinto-opiskelijoilla on varsinkin opintojen alkuvaiheessa intoa kielen oppimiseen. Partitiivin, KPT-sääntöjen ym. kieliopillisten tekijöiden liika painotus voi puolestaan pelästyttää joitain tulijoita. Kielen arkikäyttö, myös virheitä tehden, tuo helpommin opiskelijoita lähemmäksi suomalaista yhteisöä. Kyse ei ole siitä, että koulutusympäristö välttämättä painottaisi näitä liikaa, vaan miten ymmärrämme yhdessä luontevimman tavan käyttää arkikieltä. Kukaan ei pure, vaikka ääntäisitkin sanan väärin. Ei edes syntyperäinen porilainen.
Usein negatiivissävytteisesti uutisoitavassa maailmantilanteessa voi syntyä vaikutelma, missä eri yhteisöjen nähdään olevan aina liian etäällä toisistaan. Tärkeämpää olisi kuitenkin tarkastella tilanteita omin silmin niiden yhteisöjen kautta, mihin itsellä on mahdollisuus syventyä. Ja aina voi syventää tuntemustaan myös lisää toisista, aluksi itselleen ehkä vieraammista yhteisöistä. Kulttuurienvälinen oppiminen on varsin suositeltava kokemus. Yhteisön kaksisuuntainen merkitys toimii niin, että molemmilla osapuolilla, suomalaisilla ja uusilla tulijoilla, on aina jaettavaa toisilleen jokapäiväisessä arjessa. Me emme loppujen lopuksi ole lainkaan niin erilaisia, kuin helposti voi uskoa. Annetaan toisillemme mahdollisuus ja luotetaan valoisaan yhteiseen tulevaisuuteen. Onni kasvaa yhteisössä.
Petteri Ramstedt
Hyvä kirjoitus