Tähän heti kärkeen haluan kertoa, ja muistuttaa, että seuraava teksti on kirjoittajan oma, henkilökohtainen kokemus asiasta. Meitä introvertteja on juuri niin monta erilaista, kuin on ihmisiäkin, ja koemme asiat jokainen omalla tavallamme. Eli kokemustani ei missään nimessä voi yleistää, että juuri näin kaikki introvertit kokisivat harjoittelunsa Soteekissa. Tätä tekstiä aloittaessani on kaksi viikkoa kulunut viiden viikon harjoittelusta. Olen havainnut, että omaa kokemustani ja olemistani täällä Soteekissa virittää vahvasti toinenkin piirre itsessäni, ja se on erityisherkkyys.
Mitä on introverttius? Kenties introverttiuden olennaisin piirre on se, että olemme sisäänpäin kääntyneitä, eli energia suuntautuu ajatteluun oman pään sisällä, asioiden pohdiskeluun ja käsittelyyn, kun taas ekstrovertillä energia suuntautuu ulospäin, eli sosiaalisuuteen ja toimintaan. Introvertin sisäinen maailma on vahva, ja se voi olla hyvinkin ”värikäs”, ja introvertti viihtyy erityisen hyvin tässä omassa sisäisessä maailmassaan. Halu pohtia, tarkkailla, ja harkita, on hyvin pitkälti koko ajan läsnä introvertin ajatuksissa.
Vaikka introvertti on siis sisäänpäin kääntynyt, tutussa ympäristössä, tuttujen ihmisten parissa, introvertti voi olla hyvinkin sosiaalinen ja puhelias. Ja esimerkiksi itselläni on sitten kuitenkin introversiosta huolimatta kyky olla esillä, ja ”esittää”. Tällä tarkoitan esimerkiksi työtäni ryhmäliikunnan ohjaajana. Se onkin tavallaan rooli, mihin astun, vaikka käsi sydämellä voin vakuuttaa, että olen ihan oma itseni ohjaajana. Jonkinlainen ekstrovertti minustakin kuoriutuu ohjatessa liikuntaa. Siinä on monta sellaista elementtiä, jotka saavat ns. syttymään, kuten musiikki, keholla tekeminen, ja se, että liikkujat ylittävät itsensä. Ryhmäliikuntaa ohjatessa tavallaan minulla itselläni on langat käsissäni, mistä tulee itselleni varmuus tekemiseen ja sosiaaliseen minuuteen. Voin puhua juuri niin paljon, kuin puhututtaa, tai pitää hiljaisempiakin hetkiä. Toki itselläni on myös ryhmiä, joissa asiakkaat ns. heittävät huulta, ja keskustelevat kanssani, mutta ne ovat minulle tutussa ympäristössä, ja he ovat minulle tuttuja ihmisiä, niin koen sen siinä mielessä hyvinkin positiivisena asiana. On kivaakin heittää vitsiä heidän kanssaan ja jutustella.
Toiminta Soteekissa on hyvin paljon ryhmä- ja parityöskentelyä. Itselleni on aivan valtavan kuormittavaa ja kuluttavaa olla koko ajan ryhmässä ja olla sosiaalinen. Tämä blogikirjoitus yhtenä tehtävänä valikoituikin itselleni juuri siitä syystä, että tätä voi tehdä yksin. 😊Palveluita suunniteltaessa olen todella mukavuusalueeni ulkopuolella. Palvelut pitävät sisällään mm. pelejä, leikkejä ja erilaista toimintaa. Koen olevani todella huono suunnittelemaan juuri näitä aktiviteetteja, koska itselleni on vaikea edes ajatella, että joku oikeasti nauttii peleistä ja leikeistä. 😊Introverttina esim. lapsena, olen itse ollut se, joka sivusta seuraa toimintaa. Toki, tässäkin taas, poikkeuksiakin tekemisestäni löytyy. Olen esim. ollut koukussa korttipeliin, jota perheen kanssa pelattiin. Tai vaikkapa lapsena kivointa välitunnilla oli pelata Kahden tulen välissä luokkakavereiden kanssa. Sosiaalista toimintaa siis, mutta taas kerran, tuttujen ihmisten kanssa nautin olla ja tehdä.
Palveluiden suunnitteluun käytettävä aika täällä Soteekissa on rajallista ja kaiken täytyy tapahtua suht vikkelään, kun suunnittelupalaveri on saatu sovittua. Itse kuitenkin tarvitsisin aikaa sisäistää ja tutustua palveluun/asiakkaaseen, johon olen menossa sekä rauhaa keskittymiseen. Tässä nousee pintaan myös erityisherkkyyspiirteeni, jolloin kaikki aistit voivat olla ylivirittyneitä ja ”tuntosarvet” ovat koko ajan pystyssä. Jos tilassa on paljon vaikkapa erilaista äänenlähdettä, oma toimintani melkeinpä loppuu siihen, koska virikkeitä on liikaa, enkä pysty keskittymään.
Palveluista Kamupalvelussa viihdyn eniten. Koska saa keskittyä yhteen ihmiseen, ja hänen tarpeisiinsa ja hänen kuuntelemiseensa. Läsnäolo ja rauhallisuus ovatkin tyypillisiä introvertin vahvuuksia. Pääosin onnekseni ikäihmiset, joiden luo olen saanut Kamupalvelussa mennä tuottamaan palvelua, ovatkin enimmäkseen halunneet keskusteluseuraa. Näin fysioterapeuttiopiskelijana tosi mielelläni ohjaan jumppaa, tai kuten ikäihmiset sitä kutsuvat: voimistelua, mutta pelit, leikit ja askarteluohjaus ovat sieltä toisesta ääripäästä. Kokemuksia nekin, ja esim. piirtely ja saksilla leikkaaminen ja se, kuinka ne onnistuvat, kertovat asiakkaan hienomotorisista taidoista paljonkin.
Kaikki sosiaaliset tilanteet eivät kuluta samalla tavalla introverttia. Omalla kohdallani uudet ihmiset, ja uusi ympäristö ovat sellaisia, joihin kuluu aikaa tottua, ja ne koen kuormittavana. Vinkkinä tuleville introverteille Soteekissa, kannattaa avoimesti kysyä ryhmän jäseniltä, voisiko esim. suunnittelua tehdä jossakin rauhallisemmassa ympäristössä. Soteekin toimisto on paikoitellen rauhaton. Ääntä maailmaan toki mahtuu, en minä sillä, mutta kaikille se ei ole se optimaalisin työskentelyalue.
Jos olen täysin rehellinen teille lukijoille ja myös itselleni, mikä on varmasti toivottavaakin, ensimmäisinä päivinäni Soteekissa ajattelin, että tästä tulee pitkät viisi viikkoa ja, että Soteekki on introvertin painajainen. 😊 Painajainen siinä mielessä, että ryhmätyöskentely aloitetaan heti, tutustuminen toisiin tapahtuu sitten siinä sivussa. Aluksi tuntui siltä, että päivässä ei ole tarpeeksi tunteja, jotta ehtisin palautua seuraavaa päivää varten. Toisaalta se, että tuntee itsensä, ja tuntee omat rajansa, ja sen, että tämä introversio on vain yksi piirre itsessäni, mikä ei kuitenkaan määritä kokonaan itseäni, auttaa tässäkin tilanteessa.
Introvertit usein haluavat ajatella asioita monelta eri kantilta ja loppuun asti, kunnes toimivat. Soteekissa tilanteet voivat muuttua nopeastikin, koska tilanteisiin vaikuttavat monet eri asiat. Onneksi usein myös itsellämme on Soteekissa sananvaltaa, ja toiveita ainakin yritetään ottaa tasapuolisesti huomioon. Ensireaktioni tällaisissa muuttuvissa tilanteissa voi olla negatiivissävytteinen, mutta kunhan saan aikaa sulatella, mieltäni rauhoittaa usein asennoituminen, että yleensä asioilla on tapana järjestyä. Tavalla tai toisella.
Tätä blogikirjoitusta tehdessä mietin introverttiutta, ja sitä, että vaikka onkin hyvä ymmärtää itseänsä, ja tunnistaa omia piirteitä ja temperamenttiaan, ei välttämättä ole hyvä asia ainakaan omalla kohdallani se, että lokeroisin itseni pelkästään sinne introverttilokeroon. Tiedän, että se on osa minua, mutta jos alan liian hanakasti lokeroimaan itseäni, ja suljen muut piirteet tavallaan kauemmas, niin kahlitsisin itseni sinne lokeroon. Ja sehän ei ole tarkoitus, vaan se, että elää omannäköistä elämää, piirteineen kaikkineen.
Heli Saine
Fysioterapeuttiopiskelija
Satakunnan ammattikorkeakoulu
Lähteet:
https://www.hyvanmielentalo.fi/blogi/introvertin-elamaa-mita-introverttius-on.html
Kuvat:
