Kansainvälinen työonnenviikko 19.9.2022-25.9.2022

Tällä viikolla vietämme kansainvälistä työonnen viikkoa. Se on saanut alkunsa vuonna 2015 kahden hollantilaisnaisen, Fennande van der Meulenin sekä Maartje Wolffin toimesta. Viikon tarkoituksena on sisällyttää onnellisuutta työympäristöön ja tällä tavoin parantaa työntekijöiden hyvinvointia.

Lähde https://nationaltoday.com/international-week-of-happiness-at-work/

Selvitimme, mitkä asiat erityisesti saavat ihmiset viihtymään ja tuntemaan onnellisuutta työssään sekä halusimme myös koota vinkkejä, joilla jokainen pystyisi siihen itse vaikuttamaan. On tutkittu, että hyvinvoivat ja onnelliset työntekijät ovat lojaalimpia, yhteistyökykyisempiä, aikaansaavampia sekä luovempia.

Mitkä asiat sitten auttavat työntekijöiden onnellisuuteen työssään?

Monet asiat voi suoraan ajatella olevan liitoksissa esimiehen käytökseen ja tapaan johtaa, mutta jokaisella on myös itsellään iso vastuu omasta käytöksestään sekä ilmapiirin luomisesta. Pitää muistaa, että jokainen työntekijä arvottaa itse omaan työssä viihtyvyyteen vaikuttavat asiat, esimerkiksi jollekin hyvä palkka ja vakituinen työsuhde ovat tärkeämpää kuin muut asiat sen ohella.

  • Tasa-arvoinen käytös jokaista työntekijää kohtaan, heidän taitojaan tai taustojaan huomioimatta. Tässä on hyvä esimerkki, johon molemmat, sekä esimies, että työntekijät voivat vaikuttaa.
  • Etenemismahdollisuudet antavat työntekijöilleen lisää motivaatiota työn suorittamiseen. Motivaatio on yksi suurimpia tapoja pitää työntekijöiden mielenkiintoa yllä.
  • Riittävä määrä resursseja, jolloin työntekijät kokevat pystyvänsä keskittymään itse työhön, eikä energiaa mene kaaoksen selättämiseen. Tämän ottaessa huomioon vältetään myös työuupumusta.
  • Työn monipuolisuus lisää mielekkyyttä sekä antaa mahdollisuuksia erilaisten työtehtävien tekemiseen. Tällä tavoin työntekijät pystyvät myös kehittämään itseään, eivätkä passivoidu.
  • Joustavuus työpaikalla ja työntekijöiden kesken antaa tunteen arvostuksesta. Se voi näkyä pieninäkin asioina, kuten antamalla mahdollisuuden työntekijälle esittää vapaatoiveita, tai jopa vapauden suunnitella omat työpäivät ja -viikot.
  • Arvostus työntekijöitä kohtaan ja avoin keskusteleva ilmapiiri mahdollistaa vapaamman keskustelun, jolloin myös ristiriidat ovat helpommin ratkaistavissa. Työntekijöiden keskinäinen arvostus kehittyy hitaasti, toisinaan sen etenemiseen voidaan tarvita apua johdolta.
  • Sosiaalisten tapahtumien järjestäminen on erinomainen tapa auttaa työntekijöitä rakentamaan ystäväsuhteita keskenään. Vaikka sydänystäviä ei syntyisi, hyvät suhteet auttavat aikaisemmin mainittuun avoimeen ilmapiiriin
  • Hyvät työsuhde-edut, kuten liikunta- ja kulttuurisetelit ovat erinomainen tapa tukea työntekijän vapaa-aikaa, ja antaa työntekijälle mahdollisuuden itse valita mieluisan kohteen seteleiden käyttöön
  • Omasta työstä tunnistetuksi ja palkituksi antaa työntekijälle tunteen, että tekemällään työllään on merkitystä.
  • Positiivinen tapa viestiä lisää tiedon vastaanottamista. Omalla esimerkillään esimies pystyy työpaikalla lisäämään positiivista työilmapiiriä, esim. kulkemalla hymyillen ja keskustelemalla rakentavasti.

Lähde https://www.virginincentives.com/blog/10-ways-to-recognise-international-week-of-happiness-at-work-with-your-teams/

Halusimme jakaa vielä sellaisia vinkkejä, joiden avulla jokainen työssäkäyvä pystyisi parantamaan omaa hyvinvointiaan kokonaisvaltaisesti ja tällä tavoin lisäämään onnellisuuttaan työpaikalla.

Hyvien sosiaalisten suhteiden lisäksi ravinteikas ruoka sekä riittävä uni auttavat jaksamaan työssä. Ulkoilu, raitis ilma sekä liikunta antavat meille enemmän energiaa mitä uskottekaan. Monesti työpäivän jälkeen olo on väsynyt ja sohva houkuttelee, mutta kannustamme silti lähtemään pienelle happihyppelylle, esimerkiksi lyhyelle kävelylle.

Oma asenne on meillä suurimpia suunnan näyttäjiä päivämme kulkuun. Yksityiselämässä tapahtuvat käänteet sekä tasapaino näkyvät jokaisen työminässä. Kaikkeen emme pysty vaikuttamaan, eikä jokainen asia mene aina niin kuin haluamme, mutta voimme muuttaa asennettamme ja tapaa nähdä asioita.  

Soteekkilaiset toivottavat onnellista työviikkoa!

Ruokahävikkiviikko 12.-18.9.2022

Tällä viikolla vietämme kymmenennettä vuotta putkeen ruokahävikkiviikkoa. Mitä ruokahävikki sitten on?

Sillä tarkoitetaan syömäkelpoista ruokaa, joka on syystä tai toisesta päätynyt kuitenkin roskiin. Yleisimmin hävikin aiheuttaja on ihmisten huono ennakoiminen ruoan kulutuksen suhteen. Ruokaa on joko ostettu liikaa tai sitten suunnitelmat muuttuvat, ja lounas ulkona kaverin kanssa houkuttelee enemmän. Toinen yleinen syy ruoan poisheittämiseen on sen valmistuksessa ja säilömisessä. Ruoan tähteitä ei välttämättä osata hyödyntää, tai parasta ennen- ja viimeinen käyttöpäivä- merkinnät sekoitetaan keskenään.  Nämä suurimmat ruokahävikkiä aiheuttavat syyt ovat siis korjattavissa, jos niin haluamme!

Suomessa on tutkittu kotitalouksien ruokahävikin määrää, jonka tulokset todistivat ruokaa heitettävän roskiin jopa yli 100 miljoonaa kiloa vuodessa.

(havikkiviikko.fi)

Yli 100 miljoonaa kiloa vuodessa!! Aikamoinen määrä, eikö?

Mielestämme maapallon ylikuormittuvuus tulee ottaa vakavasti ja haluamme Soteekin puolesta kannustaa teitä ottamaan askeleen lähemmäs ekologisempaa elämäntyyliä.

Soteekkilaisten 8 vinkkiä ruokahävikin säästämiseen:

  1. Aloitetaan parhaasta motivaattorista, eli rahan säästämisestä!! Kuvitelkaa, kuinka paljon rahaa tulee säästettyä, kun kaappiin ostaa vain sen verran ruokaa, jonka tietää syövänsä.
  2. Älä mene nälkäisenä kauppaan! Nälkäisenä tulee helpommin ostettua ruokaa, mitä sillä hetkellä voisi kuvitella syövänsä, mutta ruokaa onkin todellisuudessa tullut ostettua liikaa.
  3. Kokeile rohkeasti uusia makuelämyksiä, saatat yllättyä! Löysimme salaattireseptin, jonka ideana on juurikin käyttää viimeiset jämäruoat kaapista ja saada maistuva ruoka-annos, sen ihmeellisempiä kokintaitoja tarvitsematta! Torstaisalaatti | Maku (meillakotona.fi) ps. Tiesitkö, että suurin osa ruokahävikistä ovat kasviksia ja vihanneksia?
  4. Suunnittele tulevan viikon ruoat etukäteen ja tee ostoslista ennen kauppaan lähtöä. Katso kotoa valmiiksi, mitä ruoka-aineksia tulet tarvitsemaan ja mitä kaapeista löytyy jo valmiiksi.
  5. Läheneekö maitopurkeissa tai lihapaketeissa viimeinen käyttöpäivä? Laita nämä pakastimeen ja käytä ne paremmalla hetkellä. Jos et kuitenkaan lämpene ideasta pakastaa maitoa, tässä vinkkinä maailman parhaan pannukakun ohje! Maailman paras pannukakku – Resepti | Kotikokki.net
  6. Kaikissa S- kaupoissa sekä monissa K-kaupoissa klo 21 jälkeen -30%- lapuilla varustetuista tuotteista saa -60% alennuksen. Tällaisia löytöjä tehdessäsi muista taas pakastimen hyödyntäminen! Älä kuitenkaan osta turhaan vain halvan hinnan huumassa.
  7. Tee isompia ruoka- annoksia kerralla, jotta kaupassa ei tarvitse käydä päivittäin. Jos saman ruoan syöminen monena päivänä alkaa tökkiä, kutsu ystäväsi päivälliselle!
  8. On olemassa nettisivuja sekä sovelluksia puhelimeen, joiden avulla saat pelastettua hävikiksi menevää ruokaa edullisin hinnoin! Näitä ovat muun muassa fiksuruoka.fi, matsmart.fi sekä puhelimeen ladattava sovellus ResQ Club, josta näet lähikauppojen, kahviloiden sekä ravintoloiden kyseisen päivän hävikkituotteet.

Olethan meidän mukana kohti ekologisempaa huomista ja annat panoksesi tähän! Maapallo (ja lompakko) kiittää!

Työpaikkakoulutuksen helmiä

Sanaton viestintä

Viimeviikolla työpaikkakoulutus- tiimin aiheena oli non- verbaalinen, eli sanaton viestintä. Aihe oli monelle tuttu jo entuudestaan, mutta tarkoituksena oli muistuttaa sanattoman viestinnän tärkeydestä työyhteisössä. Tiimi toteutti pienen esityksen aiheesta, sekä toiminnallisen ”leikin”. Sanaton viestintä on suuri osa vuorovaikutusta ja voi luoda ristiriitoja sanallisen viestinnän kanssa. Ilmeet ja eleet voivat tulla vaistomaisesti ja kertoa mielipiteesi hyvinkin tarkasti. Soteekissa toimimme erilaisissa tiimeissä ja ryhmissä, jolloin vuorovaikutus nousee keskeiseen rooliin yhteisen tavoitteen saavuttamiseksi.

Hyvä ryhti & vielä parempi mieli

Ergonomiaan kannattaa kiinnittää huomiota myös Soteekissa työskennellessäsi. Tiimi korosti mm. ”taukojumpan” merkitystä, oikeaa asentoa työskennellä, nostaa ja siirtää. Ergonomian avulla pyritään parantamaan turvallisuutta, terveyttä ja hyvinvointia. Työpäivä Soteekissa on aina erilainen, toisinaan voidaan istua ja suunnitella monta tuntia, jolloin tulisi huomioida hyvät työskentely asennot. Soteekki toteuttaa myös Liikkuvaa taukoa etäyhteydellä, jossa ohjattua jumppaa arkisin klo 10 – 10.10. Se tauottaa mukavasti päivän kulkua. Mukaan liikkuvaan taukoon pääset CampusMoWen HILLssä ja/tai Instagram liven kautta. Ohjattu liikkuva tauko jatkuu taas syksyllä.

Työpaikkakoulutuksen toisessa osuudessa keskityttiin kirjaamaan ylös asioita, joilla työhyvinvointia voidaan edistää päivittäisellä tasolla. Ryhmät miettivät vuorollaan vastauksia esimerkiksi siihen, että mitä työkaverin suusta olisi mukavaa kuulla useammin, miten voi osoittaa arvostusta toiselle ilman sanoja, sekä esimerkiksi sitä että mitä itse toivoisi työyhteisöltä hyvinvoinnin ja yhteishengen edistämiseksi. Lopuksi käytiin yhteisesti läpi kertyneet tulokset ja keskusteltiin asioista yleisellä tasolla. Tämä työpaikkakoulutuksen osuus vahvisti sitä tosiasiaa, että hyvä työyhteisö on iso osa työhyvinvointia ja ihan jo pienilläkin sanoilla ja teoilla on mahdottoman suuret ja kauaskantoiset vaikutukset. Tuloksissa toistui, että esimerkiksi lounaalle pyytäminen ja kahvikupin tuominen olivat toisaalta pieniä mutta arjessa kuitenkin hyvin merkityksellisiä asioita.  

Opiskelijat leipoivat työpaikkakoulutuksen innoittamana pullaa koko Soteekin porukalle!

Anteeksi, olisiko hetki aikaa puhua huonokuuloisuudesta?

Suomessa on noin 800 000 henkilöä, joilla on jonkin asteinen kuulon alenema. Näistä yli 100 000 käyttää kuulon apuvälinettä. Noin 200 000 henkilöä hyötyisi kuulonapuvälineistä. Huonokuuloisuutta on kaikissa ikäryhmissä.

Menemättä sen tarkemmin yksityiskohtiin mistä kuulon alenema johtuu, käsittelen aihetta sosiaali- ja terveysalan henkilökunnan kannalta. Miten meidän pitää ottaa huonokuuloisuus huomioon omassa työssämme, jotta huonokuuloinen asiakas saa tarvitsemansa avun.

Allekirjoittanut on itse huonokuuloinen ja opiskelemassa sairaanhoitajaksi. Voin siis kirjoittaa tämän blogi tekstin omasta kokemuksesta. Haluan tällä tekstillä tuoda esille sellaisia asioita, joita ei normaalikuuloinen välttämättä tule edes ajatelleeksi kommunikoinnissa huonokuuloisen kanssa.

Yleisin virhe, joka tehdään huonokuuloisen kanssa, on huutaminen. Jos huonokuuloinen pyytää toistamaan asian ei kannata alkaa huutamaan. Tämä särkee ääntä, jolloin puheesta selvää saaminen tulee hankalammaksi ja asia jää edelleen epäselväksi. Äänen voimakkuutta voi korotta mutta huutaminen ei auta. Huonokuuloinen lukee monesti puhujan huulilta mitä hän sanoo, joten vallitseva maailman tilanne aiheuttaa sen, että maskeja käyttäessä huulilta luku ei onnistu. Huulilta luvun muistaminen myös hoitotilanteissa kannattaa muistaa. Huonokuuloiselle on turha puhua selkä häneen päin tai näkymättömissä olevana. Myös jo pelkkä kasvojen kääntö poispäin tuottaa ongelmia. Monesti on tilanteita, joissa puhuja katsoo muualle ja kuuleminen sekä huulilta luku on hankalaa. Itse olen monesti törmännyt tähän lääkärissä, jossa lääkäri puhuu koneelle kääntyneenä. Huonokuuloisen kanssa kommunikoidessa katsekontakti auttaa paljon asian ymmärtämistä. Itse pystyn kommunikoimaan pelkällä huulilta luvulla ilman ääntä. On myös sellaisia huonokuuloisia, joiden kanssa huulioluku ei helpota kuulemista. Näitä ovat yleensä ne, joiden kuulon alenemasta on vasta lyhyt aika.

Mikäli asia jää vielä epäselväksi vaikka kaikki edelliset toimet on jo tehty, ei mielestäni ole väärin ottaa avuksi kynää ja paperia. On olemassa myös puhelimeen ladattavia ohjelmia, jotka muuttavat puheen tekstiksi reaaliajassa. Nämä ovat hyvä apu kommunikoinnissa. Tällaisen voi ladata puhelimeen jo valmiiksi, josta se on helppo ottaa tarvittaessa käyttöön. Jos tila, jossa puhutaan, on kovin meluisa tai kaikuva kannattaa miettiä, että voisiko tilaa vaihtaa. Jotkin huonokuuloiset voivat haluta vastaanotto tilanteeseen mukaan oman läheisen ikään kuin tulkkaamaan. Monesti huonokuuloinen uuden ihmisen äänen kuuleminen voi olla hankalaa, mutta läheisen ääneen on monesti jo tottunut, jolloin kuuleminen on helpompaa.

Joissakin tiloissa on mahdollisuus saada induktio silmukka käyttöön asiakastilanteen ajaksi. Näitä olen nähnyt esimerkiksi terveyskeskuksen ilmoittautumisessa. Tämän voi ottaa mukaan myös vastaanotolle. Jos tällainen on niin kuulolaitetta käyttävälle voi ehdottaa tämän käyttöönottoa helpottamaan keskustelua. Tällä estetään myös se, että äänen korottamisella tietosuoja vaarantuu, ympärillä olevat kuulevat myös mistä keskustellaan. Tässä tietosuoja täyttyy, koska induktio silmukalla voi puhua normaalilla äänellä eikä asiakkaan asiat kuulu samalla tavalla ulkopuolisille.

Huomio vielä loppuun. Jos hermostut asiakkaalle, ettei hän kuule, helposti kaivat itsellesi vain kuoppaa jalkojen alle. Myöskin toteamus ”ei mitään, unohda”, voi olla huonokuuloiselle punainen vaate. Usein asiat hoituvat helpommin, jos molemmat osapuolet pysyvät rauhallisina ja osoittavat kiinnostusta asian hoitamiseen. On totta, että huonokuuloisen asiakkaan kohtaamiseen voi mennä enemmän aikaa. Asiakas kuitenkin arvostaa, kun hänen huonokuuloisuutensa tulee huomioiduksi, vaikka asian käsittely kestäisikin 5 minuuttia kauemmin.

Jos asiasta heräsi kysymyksiä tai haluat lukea lisään niin tietoa huonokuuloisuudesta löytyy Kuuloliiton www-sivulta: https://www.kuuloliitto.fi/

Lea Salminen

Sairaanhoitaja opiskelija

Soteekki

Soteekki international day 29.4.2022

Kansainvälisyys aiheena on puhuttanut meitä paljon Soteekin aikana. Se nousee jatkuvasti pintaan, jos jonkinlaisesta näkökulmasta. Haluamme tarjota Soteekissa tasa-arvoisen mahdollisuuden osallistua niin palveluihin, kuin Soteekin sisäiseen toimintaan ja sen kehittämiseenkin. Edistymme pienin askelin ja yhdessä ylläpidämme tätä ajatusta. 

Perjantaina 29.4. vietettiin Soteekissa kansainvälistä päivää. Päivän suunnitteli Soteekin oma KV-tiimi. Tapahtuman tavoitteena oli tuoda yhteen niin kansainvälisiä opiskelijoita, kuin myös Soteekin henkilöitä. Toiveenamme oli luoda helposti lähestyttävä tapahtuma, jossa tarjolla oli monikulttuurisuutta, yhteistä hauskanpitoa ja mahdollisuus lähestyä Soteekkia ennen oman harjoittelun aloittamista.  

Kuvassa vietnamilaisia nukkeja sekä tasapainottelevia korentoja.

Päivä lähti liikkeelle kello 10, kun Agora- salin ovet avautuivat. Tarjolla oli tutustumista edistäviä leikkejä, Suomalaista kulttuuria juhlivia pelejä sekä muista kulttuureista tuotuja kauniita muistoja. Aloitimme päivän yhdessä tuttujen Soteekkilaisten kanssa ja vaikka kolme viikkoa olemme jo yhdessä viettäneet, aina voi oppia jotain uutta toisesta.

Lounastauon jälkeen saimmekin vieraaksemme kansainvälisiä opiskelijoita. Tutustuttuamme hieman toisiimme siirryimme maistelemaan Suomalaisia “herkkuja”. Tarjolla oli mämmiä, leipäjuustoa, salmiakkia ja tietenkin vapun kunniaksi simaa ja pikku donitseja. Ohjelmassa oli myös sopivan kilpahenkistä pelailua, Aliasta, perinteistä saappaan heittoa ja lopuksi köydenvetoa. 

Kelpaisko nää herkut sulle?
Suomalaisia vappuperinteitä kunnioittaen tarjolla oli tietenkin myös munkkeja ja simaa!

Tarjolla olevista herkuista suosikeiksi nousivat leipäjuusto ja sima. Yllätykseksi myös mämmiä maistettiin rohkeasti ja jakoihan se tuttuun tapaan mielipiteitä. Kiivasta keskustelua käytiin niin puolesta, kuin vastaan. Suunnitellessamme tapahtumaa kävimme läpi myös muiden kulttuurien perinneruokia. Mikään ei olisi ollut niin mahtavaa, kuin saada myös näitä ruokia ja herkkuja tarjolle.

Monikulttuurisuus loisti myös pukeutumisessa. Jokainen KV- tiimin jäsen toi mukanaan jotain omaan kulttuuriinsa liittyvää päällään, oli se sitten kansallispuku tai oman suvun perinteitä. Paikalla nähtiin niin Afrikkalaista ja Vietnamilaista muotia, kuin myös supisuomalainen saunatakki ja kurasaappaat. Näitä esittelimme tietenkin catwalk tunnelmissa musiikin pauhatessa.

Mahtavinta koko tapahtumassa oli yhteishenki ja reipas heittäytyminen hauskanpitoon! Kaikki lähtivät mukaan upeasti ja naurulta, sekä hauskoilta tilanteilta ei voitu välttyä. Nauru raikasi aina Soteekin toimistolle asti! Perjantai oli myös sairaanhoitaja- opiskelijoiden viimeinen päivä Soteekissa, eikä parempaa viimeistä päivää olisi voinut toivoa. Olemme kiitollisia mahdollisuudesta järjestää tällainen tapahtuma, kiitollisia niin muille KV- tiimin jäsenille, osallistujille, kuin myös esihenkilöillemme, joiden avulla tämä oli mahdollista.

Muistetaan vetää aina yhtä köyttä! Strong together!

Koulujärjestelmät eri puolilla maailmaa

Kirjoittanut fysioterapiaopiskelijat Sangita Gurung ja Iqra Batool (julkaistu 31.1.2022). Kääntänyt Nina Koponen ja Sanni Riihimäki.

Sille on syynsä, että ihminen on fiksuin olento maan päällä. Meillä on opittuja taitoja ja tietoja, jotka ovat auttaneet meitä edistymään ja kehittymään pidemmälle. Pääelementti tämän viisauden saavuttamiseksi on koulutus, joka on antanut meille tietoa tästä maailmasta ja ympäristöstämme. Jokaisella maalla tai kulttuurilla on omat sääntönsä ja opetussuunnitelmansa koulujärjestelmälle. Tässä annamme muutaman esimerkin siitä, miten eri koulutusta annetaan eri ympäristöissä ja miten suuresti jokainen järjestelmä poikkeaa toisista. Haastattelimme eri puolilta maailmaa tulleita opiskelijoita ja kyselimme heidän kokemuksistaan koulutuksesta heidän kotimaissaan.

K1. Mitä olet mieltä koulutusjärjestelmästä kotimaassasi?

Rassendyll (Cameroon): Koulu antaa hyvän teoriapohjaisen koulutuksen ja opiskelijat tietävät paljon eri asioiden teoriasta. Käytännön opissa on vielä paljon puutteita, johtuen rahoituksen puutteesta Hänen henkilökohtaisen kokemuksensa mukaan koulu  oli hyvin aktiivinen ja tarjosi useita mahdollisuuksia kohdata uusia asioita. Hän kävi sisäoppilaitosta, jossa hän kertoi meille oppineensa asioita, kuten henkilökohtainen hygienia ja järjestely. Hänen mielestään taidot, joita hänellä on nykyään, olivat ne sitten henkilökohtaisen elämän tai koulutuksen, ovat tulleet koulun aikana tapahtuneen jatkuvan käytännön opin kautta.

Karolina (Czech Republic): Koulu hänen maassaan on ilmaista, mutta vaativampaa hänen mielestään. Hänen mukaansa kouluissa on käytössä hyvin vanhanaikaiset opetustavat ja asioiden muistaminen koetaan tärkeämpänä kuin niiden oppiminen. Heillä oli useita kokeita, suullisia ja kirjallisia läpi lukukauden. Joka koe arvioitiin asteikolla 1-5, 1 on paras ja 5 huonoin arvosana. Oppilaat eivät voi vapaasti valita eri aineita, sillä kaikki ne ovat pakollisia. Hänen mukaansa oppilailla on jatkuvat paineet mukana pysymisestä ja opintojen suorittamisesta ajallaan.

Matilda (Finland and Luxemburg):  Hänellä oli kaksi hyvin erilaista kokemusta kouluista. Hän kävi esiopetuksensa ensin Suomessa ja myöhemmin, hänen vanhempansa muuttivat Luxemburgiin, jossa hän aloitti koulun. Hän mainitsi, että Suomalaiset lapset käyvät heitä lähimpänä olevaa koulua, jonka oppimisympäristö on paineeton. Hänen kokemuksestaan koulu Luxemburgissa on hyvin erilaista, sillä vanhemmat valitsevat koulun omien toiveidensa mukaan, tällöin koulu voi sijaita hyvin kaukana. Oppimisympäristö on hyvin vaativa ja kilpailullinen. Lapsilla on usein kokeita ja heitä seurataan sekä arvioidaan tarkasti. Koulupäivät ovat pitkiä ja sinun pitää opetella vähintään 3 eri kieltä. Kouluvuoden alusta asti luodaan opinnot valitsemillesi kielille. Koulutussysteemi on myös hieman monimutkainen. Suurin osa perheistä tulevat arvostetuista taustoista, jolloin koulun vaikutus on ollut läsnä aikaisesta lapsuudesta asti. Koulu on hyvin akateeminen.

K.2. Mitä mieltä olet SAMKin opetussuunnitelmasta?

Rassendyll: Opetus SAMK:ssa on työ orientoitunutta ja tavoitteena on pitää huolta, että jokainen valmistuva opiskelija löytää hyvän työn nopeasti. Kaiken kaikkiaan opetus/harjoittelut pohjautuvat juuri siihen, mitä omassa ammatissasi tarvitset. Hänen mukaansa SAMK mahdollistaa käytännön harjoittelua yhdistettynä teoriaan eri aloilla, mikä antaa motivaatiot oppia uusia tietoja ja taitoja. Käytännön harjoittelut valmistavat opiskelijoita työelämään, mikä on hieno puoli SAMK:in koulutusta. Hän mainitsi myös, että SAMK:in koulutus keskittyy enemmän Suomalaisille työmarkkinoille. Olisi hienoa, jos tätä markkinaa laajennettaisiin kansainväliseksi.

Karolina: Opiskeluympäristö SAMK:issa on huomattavasti helpompi, opettajat ovat ystävällisiä ja kohtelevat kaikkia tasa-arvoisesti. Koulu keskittyy auttamaan jokaista valmistumaan. Koulu on moderni ja hyvin varusteltu. Kaikki toimii sulavasti ja on mukavaa.  Opiskelijatapahtuma ja organisaatiot ovat plussaa.

Matilda: Hänen kokemuksensa SAMK:issa on tähän asti ollut hyvä. On mahdotonta epäonnistua täällä, opettajat rohkaisevat meitä valmistumaan ja antavat kaikille reilun mahdollisuuden tähän. Opettajat tukevat ja ruoka on halpaa.

K3. Kuinka vertailisit molempia koulutusjärjestelmiä?

Rassendyll: Hän kertoi, että sosiaalisilla aktiviteeteilla oli suuri rooli ja osa koulutusta. Heillä on monia eri harraste ryhmiä, joiden tavoitteina on antaa oppilaille mahdollisuus kehittää monia eri taitoja. On journalismia, urheilukerhon, kirjoittamista ja monia muita kerhoja oppilaille, nämä auttavat myös sosiaalisten taitojen kehittymisessä. SAMK:issa hän ei ole ollut osana mitään tällaista toimintaa vaikka on pelejä ja yhteisiä tapahtumia, ne ovat suljetuissa ryhmissä.

Karolina: Joskus pakotettu ympäristö valmistaa sinua tuleviin vaikeuksiin. Koulu Luxemburgissa teki hänestä kilpailullisen ja hän oppi kieliä, kun taas SAMK:ssa on  mahdollisuus valinnan vapauteen. Työmäärä SAMK:ssa on kevyempi ja sinulla on vapaapäiviä joiden avulla opiskelija voi aikatauluttaa opintojaan jatkuvan paineen sijaan. Joskus hän kokee olevansa vähemmän motivoitunut käyttämään vapaa-aikaansa opiskeluun, sillä motivaation tulisi tulla hänestä itsestään.

Vau mahtavaa! Kaikkien kokemukset eroavat toisistaan ja SAMK:n opetussuunnitelmasta. Melkein kaikilla heistä on ollut hyvin tiukka kouluympäristö, joka on vaikuttanut jokaisen tulevaisuuteen suuresti niin positiivisesti kuin negatiivisestikin. Tiukka ympäristö auttaa opiskelijoita käyttäytymään hyvin, ottamaan vastuuta ja parantamaan sosiaalisia- sekä henkilökohtaisia taitoja vaikka toisaalta sillä voi negatiivinen vaikutus erityisesti mielenterveyteen.

Meidän mielestämme on tärkeää, että koulutus jota oppilaille tarjotaan tulisi olla huolellisesti suunniteltu ja toteutettu tarjoten jokaiselle tasa-arvoisen mahdollisuuden. Opiskelijat eivät opi muistamalla ulkoa asioita ja teoriaa, vaan ymmärtämällä ja harjoittelemalla taitoja menestyäkseen elämässä. He ansaitsevat mahdollisuuden valita ja löytää elämässä itselleen sopivan uran. On tärkeää motivoida eikä olla liian tiukka säännöissä, mikä usein johtaa motivaation laskuun uusien asioiden oppimisessa. Kuitenkin säännöt ja säädökset ovat erittäin tärkeitä, jotta koko systeemi toimii ja opiskelijat oppivat niiden arvon ja tärkeyden. Säännöt ovat tärkeitä, mutta niiden ei tule vaikuttaa opiskelijan hyvinvointiin.

Tähän lopetamme blogimme ja kiitämme lukijoita. Haluaisimme mainita, että kaikki tässä blogissa kirjoitettu on täysin omi henkilökohtaisia mielipiteitä ja kokemuksia eri opiskelijoilta. Toivottavasti nautitte lukemisesta. 🙂

Soteekki a:sta ö:hön

Ensimmäinen viikko takana ja pääsiäisen vietostakin on palattu takaisin hommiin. Nyt on siis hyvä aika käydä yhdessä läpi mihin varautua, kun astut Soteekin maailmaan. Paljon muuttuu lyhyessä ajassa, mutta paljon pysyy myös samana. Tässä siis meiltä teille muutama ohje, millä pääsette liikkeelle:

1. Soteekista saat irti juuri niin paljon, kuin itse haluat.

2. Anna virran viedä, asiat löytävät paikkansa. Sinä myös.

3. Avoimuus on avainsana.

4. Koskaan ei tarvitse jäädä yksin.

5. Tosissaan, muttei totisesti.

Mitä nämä lauseet todellisuudessa pitävät sisällään? Soteekista saat irti juuri niin paljon, kuin itse haluat. Soteekissa tunnit merkitsevät. Se, minkä annat, saat myös takaisin. Viikot koostuvat erilaisista palveluista ja Soteekin sisäisistä tiimeistä. Ei hätää, jos tuntuu, että palveluita ei ole kuin pari viikossa, tunteja kerrytät olemalla omatoiminen ja luomalla myös itse itsellesi menoja.

Jo ennen harjoittelujaksolle saapumista olo voi olla vähän sekava. Mikä Soteekki edes on? Mitä palveluita? Miten? Mitä?? Anna virran viedä, asiat löytävät paikkansa, niin myös sinä. Ensimmäiset päivät, jopa ensimmäiset viikot voivat tuntua kiireisiltä, sekavilta ja tietoa tulee joka suunnasta. Ennen harjoittelua pääset tutustumaan Soteekkiin kattavan moodlepohjan kautta. Sinne voit palata aina, kun tuntuu, että tarvitset opastusta. Älä huoli, löydät pian paikkasi ja arki alkaa rullaamaan.

Soteekin arki voi usein näyttäytyä hallittuna kaaoksena. Kuvaaja: Nina Koponen

Avoimuus on avainsana. Jokainen Soteekin harjoittelija sekä työntekijä ovat mukana Soteekin pyörittämisessä yhdessä. Tulet tekemään töitä monen eri ihmisen kanssa eri aloilta ja monenlaisen asiakkaan kanssa. Koskaan ei tarvitse jäädä yksin. Aina taustalla on sekä palvelu- että koko soteekkitiimin tuki.


Vinkiksi tuleville soteekkilaisille: nauttikaa. Kuten täälläkin jo ohjenuoraksi on muodostunut, muistakaan tehdä tätä tosissaan, muttei totisesti. Hommat hoidetaan aina kunnialla alusta loppuun asti, mutta kaiken sen aikana ei saa unohtaa pitää hauskaa. Soteekki antaa mahtavan tilaisuuden tutustua uusiin ihmisiin ja päästä kokeilemaan uusia juttuja. Koko jakson viihtyvyyteen vaikuttaa suuresti se, millainen porukka on koossa. Vaalikaa siis ryhmähenkeä ja pitäkää hauskaa yhdessä. Näin saatte Soteekista irti kaiken sen hyvän, mitä sillä on teille antaa.

Soteekissa homma toimii idealla ’Strong together!’ Kuvaaja: Nina Koponen

    

Tästä se lähtee! 

Kuten voitte nähdä, Soteekin blogi on jälleen aktivoitunut! Tällä viikolla pyörähti käyntiin uusien sosiaalialan- ja fysioterapiaopiskelijoiden Soteekki harjoittelu ja lisäksi harkassa oli ennestään jo fysioterapeutti- ja sairaanhoitajaopiskelijoita. Tänään täällä ruudun takana kirjoittelee sosionomiopiskelijat Nina ja Sanni.  

Kelataanpa ihan viikon alkuun ja katsotaan, mistä olemme lähteneet liikkeelle… 

Maanantaina kello yhdeksältä pärähti käyntiin uuden ryhmän orientaatiopäivä. Päivä sisälsi niin luentoja palveluohjaajilta, kuin myös jo itse palveluiden kimppuun käymistä. Pääsimme siis heti alkuun jo näkemään Soteekin varsinaisia töitä ja samalla tutustumaan tulevien viikkojen uusiin työkavereihin. Ei hätää, vaikka ensimmäisinä päivinä ei vielä palvelutunteja tulisi, tekemistä kyllä varmasti riittää ihan jo perusteisiin tutustumisessa ja oman paikan etsimisessä. Uutta asiaa tuli niin paljon ja useasta suunnasta, että orientaatiopäivän lopuksi ainakin allekirjoittaneilla oli jo pää hieman sekaisin tästä infotulvasta. Tästä oli siis hyvä lähteä liikkeelle!

Seuraava päivä alkoi tilojen esittelyllä ja jatkui yhteisen työyhteisöluennon parissa. Tämän jälkeen hajaannuimmekin jo kaikki omiin hommiimme. Palveluiden teemoissa on tällä viikolla erityisesti näkynyt pääsiäinen. Ryhmät ovat mm. istuttaneet rairuohoa, koristelleet pajunkissoista virvontavitsoja sekä väritelleet pääsiäiskuvia!

Kuvassa pääsiäisaskarteluja ja rairuohoistutuksia.
Myös Soteekin toimistolla on päästy nauttimaan ihanista pääsiäiskoristeista.

Toimistolla ollaankin paljon keskusteltu pääsiäisperinteistä. Mitä juuri sun pääsiäiseen kuuluu? Munajahtia vai virpomista? Kyselimme aiheesta myös kansainvälisiltä opiskelijoilta, jotka ovat päässeet tutustumaan suomalaisiin perinteisiin. Haastateltavina olivat sairaanhoitajaopiskelijat Janet ja Vanessa. Juttelimme yleisesti pääsiäisen perinteistä, joita suomalaisesta kulttuurista löytyy. Tuttuun tapaan, myös mämmi jakoi mielipiteitä. Mitä mieltä sä olet mämmistä?

Kuvassa virpomisvitsoja maljakossa pöydällä.
Kuvassa ikäihmisten kanssa yhdessä tehdyt virpomisvitsat, joista iloa riitti.

Mikä on suosikki pääsiäisperinteesi kotoa?
Suosikki pääsiäisperinne on kirkossa käynti ja pääsiäiskoristeet.

Oletko päässyt tutustumaan suomalaiseen pääsiäiskulttuuriin? Mikä on lempi pääsiäisjuttusi Suomessa?
Virpominen ja siihen kuuluva pukeutuminen ovat hauskoja. Pääsisäisvitsojen koristelu.

Mikä on kummallisin pääsiäisperinne, josta olet kuullut?
Mieleen ei tule mitään erikoista

Haluaisitko tutustua erityisesti johonkin suomalaiseen pääsiäisperinteeseen?
Pääsiäisen virpomistapahtumaan.

Tässä kohtaa me kiitetään ja kumarretaan. Soteekin toimisto lähtee pääsiäislomille perjantaista maanantaihin! Hommiin palaillaan siis taas tiistaina. Silloin myös blogitiimi alkaa kunnolla suunnitteluhommiin tulevaisuuden varalta. Olkaa siis kuulolla tulevia juttuja varten!

Terveisin, sosionomiopiskelijat Nina ja Sanni

Opiskelijoiden kokemukset Soteekin harjoittelusta

Haastattelimme opiskelijoita heidän kokemuksistaan Soteekin harjoittelusta. Haastatteluun osallistui vähintään yksi jokaisesta koulutusohjelmasta (sosionomi, fysioterapeutti ja sairaanhoitaja). Opiskelijaesihenkilöille esitimme vähän erilaisia kysymyksiä, jotta parempi käsitys heidän työtehtävistään saataisiin. Kysymyksissä ja vastauksissa esiintyvät Soteekin palvelut ja sisäiset tiimit on paremmin avattu aikaisemmissa blogiteksteissä, käyhän ihmeessä lukemassa myös ne!

Kyvystä heittäytyä ei ole ollenkaan haittaa Soteekissa. Kuvaaja Rasmus Hurmerinta.

3.vuoden sosionomiopiskelija. Viimeinen harjoitteluviikko menossa 

Millaisissa palveluissa olet ollut mukana? 

Olen ollut monen eri asiakasryhmän palveluissa muun muassa vetänyt ikääntyneille viriketoimintaa sekä lastenhoito palveluissa. Näiden lisäksi ollut mukana kamupalveluissa, jossa mennään pareittain asiakkaan luo ja esimerkiksi käydään kävelyllä tai pelataan pelejä. 

Mistä palveluista olet pitänyt eniten? 

Kamupalvelut ovat mieluisempia. Ikääntyneet ja lapset ovat ikäryhmänä vieraampia, joten ne ovat haastaneet eniten, mikä toisaalta on kiva.  

Oletko kokenut tuntien kerryttämisen haasteelliseksi? 

Joo ja ei. Oma aktiivisuus vaikuttaa paljon tuntien kerryttämiseen, esim. Sisäisten tiimien toiminnassa mukana olo.

Missä Soteekin tiimeissä olet ollut? 

KV- ja kokeilimotiimeissä. 

Mistä olet Soteekissa pitänyt eniten? 

Erilaisiin ihmisiin tutustuminen sekä kielitaidon käyttäminen ja ylläpitäminen.

 

2. vuoden sairaanhoitajaopiskelija. 4. harjoitteluviikko menossa

Millaisissa palveluissa olet ollut mukana? 

Kamupalveluissa, viriketoiminnassa ikääntyneille sekä selviytyjät tapahtumassa alakouluikäisille.

Mistä palveluista olet pitänyt eniten? 

Kamupalvelu, koska ikääntyneiden yksinäisyyden ehkäiseminen on tärkeää.

Oletko kokenut tuntien kerryttämisen haasteelliseksi?  

Kyllä. Opiskelijoiden määrä vaikuttaa tuntien kerryttämiseen, koska palveluita opiskelijoita nähden on vähän.

Missä Soteekin tiimeissä olet ollut? 

KV ja podcast.

Mistä olet Soteekissa pitänyt eniten? 

Itsenäisestä suunnittelusta harjoittelun aikataulutuksessa sekä uusiin ihmisiin tutustumisesta.

2. vuoden fysioterapeuttiopiskelija. 2. viikko menossa.

Millaisissa palveluissa olet ollut mukana? 

Ikäihmisten viriketuokioissa sekä kamupalvelussa.

Mistä palveluista olet pitänyt eniten? (mitkä palvelut kiinnostavat eniten?)

Lasten hoito, tähän palveluun olen vasta menossa. PETE-testit kiinnostaa myös, tämäkin vielä vasta edessä.

Oletko kokenut tuntien kerryttämisen haasteelliseksi?  

Kyllä. Tunteja varmasti kertyy kun harjoittelu lähtee kunnolla käyntiin.

Missä Soteekin tiimeissä olet ollut? 

Kokeilimo sekä some-tiimissä.

Mistä olet Soteekissa pitänyt eniten? 

Itsenäinen aikataulutus on kivaa sekä mukavaa saada uusia kavereita.

 

Soteekkilaisia myös Kurnajaiset-tapahtumassa ensiapuvastaavina. Kuvaaja Laura Koivisto

Esihenkilöiden haastattelu 

2. vuoden sairaanhoitajaopiskelija, 4. harjoitteluviikko menossa. 

Miksi hait opiskelijaesihenkilön paikkaa? 

Pidän organisoinnista ja paineen alla työskentelystä sekä tykkään ottaa vastuuta.  

Mitä olet päässyt tekemään opiskelijaesihenkilönä? 

Huolehtinut Soteekin paitojen ja liivien saatavuudesta, tilityksestä ja laskutuksesta, tilastoinut Soteekin palveluja, pitänyt yllä Soteekin siisteyttä, päivittynyt Soteekin kalenteria sekä suunnitellut muiden opiskelijoiden tuntien kerryttämistä. 

Mistä olet pitänyt eniten? 

Työskentelystä muiden opiskelijoiden kanssa. 

Miten kuvailisit omin sanoin opiskelijaesihenkilön työtehtäviä? 

Opiskelijaesihenkilöt aikatauluttavat ja järjestävät Soteekin toimintaa, sekä huolehtivat, että toiminta sujuu ja kaikilla on mukavaa. Isona osana tehtävää on auttaa muita opiskelijoita. 

Mitä haluaisit sanoa uusille opiskelijaesihenkilö tehtävään hakijoille? 

Työ on rentoa ja mukavaa. Kannattaa hakea, jos tykkää toimistotyyppisestä työskentelystä. Työssä saa harjoiteltua yrittäjyyteen liittyviä asioita. 

 2. vuoden fysioterapeuttiopiskelija. 2. harjoittelu viikko menossa.

Miksi hait opiskelijaesihenkilön paikkaa? 

Kiinnostaa hallinnolliset asiat ja haluan kehittyä niissä.

Mitä olet päässyt tekemään opiskelijaesihenkilönä? 

Aikatauluja, tilavarauksia, ajoneuvovarauksia sekä huolehtinut toimiston viihtyvyydestä esim. pitänyt huolta, että kahvia on tarjolla.

Mistä olet pitänyt eniten? 

Aikataulujen teko on kivaa, kunhan aikataulujen järjestely on helppoa eikä tarvita kauhean suuria säätöjä tehdä.

Miten kuvailisit omin sanoin opiskelijaesihenkilön työtehtäviä? 

Sopivan haastavia sekä tehtäviä löytyy laidasta laitaan.

Mitä haluaisit sanoa uusille opiskelijaesihenkilö tehtävään hakijoille?  

Jos vähänkin mietityttää hakemaan niin ehdottomasti hakemaan. Tässä työssä pääsee hyvin oppimaan hallinnollisia asioita.

Blogi tekstin kirjoittanut sairaanhoitajaopiskelijat Elli Lappalainen ja Laura Koivisto

Soteekin sisäiset tiimit

Soteekin sisällä toimii 6 tiimiä, joihin kukin opiskelija pääsee osallistumaan. Opiskelijat saavat itse toivoa mistä tiimistä olisivat itse kiinnostuneita, kiinnostuksen pohjalta esihenkilöt jakavat opiskelijat tiimeihin huomioiden opiskelijoiden toiveita mahdollisimman paljon. Opiskelijat voivat kuulua muutamaankin tiimiin, tälläkin hetkellä jokainen Soteekin opiskelija on kahdessa eri tiimissä. Tiimit ovat kansainvälisyystiimi, some- ja blogitiimi, huoltotiimi, työhyvinvointitiimi, kokeilimo.

Kansainvälisyystiimi (KV-Tiimi)

Kansainvälisyystiimin tehtäviin kuuluu opiskelijoiden auttaminen kääntämistilanteissa. Eli he auttavat suomenkielisiä englannissa ja huomioivat, että kansainväliset opiskelijat ymmärtävät mitä Soteekissa tapahtuu, esimerkiksi viikkopalaverit pidetään pääasiassa suomeksi, jolloin kansainvälisyystiimin jäsenet hajaantuvat kansainvälisten opiskelijoiden läheisyyteen, ja kääntävät tarvittaessa. Kansainvälisyystiimiläiset kääntävät myös Soteekin materiaaleja englanniksi, esimerkiksi lukujärjestyksen kääntäminen.

Some- ja Blogitiimi

Sometiimi huolehtii soteekin sosiaalisen median ylläpitämisestä, kuten instagram, facebook ja tik tok. Päivityksiä saa tehdä oman tiimin kesken päätettyjen aikataulujen mukaisesti. Olisi kuitenkin suotavaa, että päivityksiä ilmestyisi useamman kerran viikossa. Päivityksiä voi tehdä esimerkiksi tapahtumista, Soteekin arjesta ja palveluista. Palveluista päivityksiä tehdessä, asiakasta ei saa kuitenkaan tunnistaa. Sometiimi voi ylläpitää myös tätä soteekin blogia.

Soteekin sosiaaliset mediat:

Instagram @palvelukeskus_soteekki

Facebook @palvelukeskus soteekki

TikTok @palvelukeskus_soteekki

Tässä sometiimin jäsen Elli päivittää Soteekin instagram-tiliä. Kuvaaja Laura Koivisto

Huoltotiimi

Huoltotiimi huolehtii kaappien sekä varastoiden inventaarioista ja siisteydestä säännöllisin väliavoin. He myös huolehtivat rikkinäisten tavaroiden korjaamisesta. Huoltotiimi tarkastaa ensiapulaukut kerran kuukaudessa sekä tarvittaessa huolehtivat sen täydennyksestä. Näin korona-aikana huoltotiimi huolehtii, että maskeja ja käsidesiä on aina saatavilla toimistolla. Puuttuvien tavaroiden ja mahdollisten välineiden tilaamisesta ilmoittaminen kuuluu huoltotiimin jäsenille.  Kaikilla Soteekkilaisilla kuitenkin vastuu ilmoittaa, jos huomaa jonkin tarpeellisen olevan vähissä tai loppu.

Työhyvinvointi-tiimi (TYHY-tiimi)

Työhyvinvointi tiimin eli tyhy-tiimin työnkuvaan kuuluu Soteekin työyhteisön hyvinvoinnin huomioiminen. He voivat järjestää esimerkiksi kyselyitä tai tapahtumia Soteekkilaisille tai vaikka koko samk:in opiskelijoille. Tyhy-tiimi järjestää viikkopalavereihin kevennyksiä, joka voi olla esimerkiksi taukojumppa tai mikä vain muu kevennys. Aikaisemmat tiimiläiset ovat muun muassa järjestäneet kahvihetkiä, kuvasuunnistusta, tutustumista ja erilaisia työhyvinvointi-iltapäiviä.

Kokeilimo

Kokeilimossa on esittelyssä esteettömyyden tukemiseksi erilaisia vaihtoehtoja esimerkiksi apuvälineitä niin fyysiseen kuin aistilliseenkin esteettömyyteen. Tiimi vastaa kokeilimon esittelystä niin asiakkaille kuin Soteekin opiskelijoille.

Kokeilimo. Kuvaaja Laura Koivisto
Kokeilimo. Kuvaaja Laura Koivisto

Blogitekstin kirjoittanut sairaanhoitajaopiskelijat Elli Lappalainen ja Laura Koivisto.